TALLIN VÄKI
Virve Reponen

Olen vuonna 1979 syntynyt. Hevosia on tullut
harrastettua melkein koko ikä, jo ihan pienenä tuli käytyä tuttujen hevosia katselemassa ja joskus ratsastelemassa. Noin kymmenkesäisenä aloitin ihan
säännöllisesti käymään tallilla hoitamassa hevosia. Parikymppisenä hankin ensimmäisen oman (puolikkaan)
hevosen. Hevonen oli suomenhevostamma Hilpitär.
Vuodesta -98 eteenpäin olin töissä erilaisilla harjoitteluilla ja lomituksia tehden eräällä ratsastuskoulu/ myyntitallilla. Siinä välissä kävin myös hevosenhoitajaksi monimuotokoulutuksella Harjussa, josta valmistuin vuonna 2001. Lomituksiakin tein samalla muutamilla hevostalleilla, sikatiloilla ja lihakarja tiloilla. Muutaman vuoden kerkesin myös kokeilla leipomotyötä, joka ei ehkä ollut ihan oma ala ;)
Vuonna 2005 aloitettiin rakentamaan omaa tallia, ja kevät talvella 2006 tuli talliin ensimmäiset vieraat hevoset. Siitä tämä homma on pikkuhiljaa lähtenyt leviämään ja nykyään tallissa on 17 karsinapaikkaa.

Ari Kuorttinen

Ari on vuonna 1976 syntynyt. Hevosharrastus on tullut
tutuksi vasta vuonna 2005 kun ostettiin oma hevonen Kiia joka muutti
Karjalaisenkylään tuolloin syyskuussa. Pikku hiljaa hevoset ovat tulleet
tutuiksi myös Arille ja nykyään hän taluttaa kaikenlaisia hevosia, siivoaa
karsinoita jne. Ari kyllä on tottunut jo pienestä pitäen erilaisiin
eläimiin koska tässä "sukutilalla" on ollut alunperin lehmiä ja sen
jälkeen sikoja, eli hieman suuntaus on vain vaihtunut eri eläinkantaan :)
Pääasiassa Arin työnkuvaan kuuluu maanviljely, mansikan kasvatus ja talvisin lumityöt sekä välillä käy tallissa auttamassa hevosten hoidossa.